Pää kainalossa matolle

Ohimoita kalvava päänsärky ei ole vieläkään ohi. Tämän päiväisellä lääkärikäynnillä kuvattiin kaularanka vakavampien vammojen poissulkemiseksi. On kuulemma jopa mahdollista, että päänsärky jatkuu vielä pari viikkoa. Juoksumatolle voin kuitenkin suunnata aamuisin ainakin kävelyaskelia ottamaan mikäli kipu ei ole lamaannuttava. Huomenaamulla tähtään aikaiseen nousuun ja kuntosalikeikkaan. Sen verran minäkin kuuntelen lääkärin ohjeita, että matto ei saa vielä kunnon kyytiä vaikka yleensä olen kaikki-mulle-heti –persoona. Se pätee myös kuntoiluun ja kuvittelen jaksavani vähintään kymmenen kilometrin laukan heti muutaman viikon löhöilyn jälkeen.

Huomista odotellessa valotan hieman liikuntataustaani. Nuorempana, aina lukioon saakka harrastin ratsastusta, karatea ja kesäisiä pyöräreissuja. Niillä pysyi kunto ja kroppa kunnossa. Lukion jälkeen harrastin enää satunnaisia kävelylenkkejä ja opiskeluaikana kävin puolen vuoden ajan muutaman kerran viikossa spinningissä. Spinning-rykäisytkin unohtuivat, kun opiskelijoiden edullinen kuntosali jäi työelämään siirtyvän ulottumattomiin. Juoksuharrastuksen aloitin muistaakseni vuonna 2006. Juoksin silloisen poikaystäväni rinnalla jalassani lempikenkäni: Converset. Ehkäpä lättänöillä Consseilla juoksu on edesauttanut myöhempien nilkkavaivojen syntyä. Nykyään, hienoilla ja kalliilla ylipronaatiotuetuilla ja custom made -pohjallisillanikin nilkat kiukuttelevat toisinaan ihan olan takaa. Tästäkin varmaan tulette lukemaan tulevaisuuden blogipostauksissani, kunhan saan pääni kuntoon.

Heti ensimmäisistä harrastusmielessä otetuista juoksuaskelista alkoi myös into osallistua juoksutapahtumaan. Naisten Kymppi, puolimaraton, maraton.. jonnekin tuonne väleille piti mahduttaa myös vaelluksia ja triathloneja, vaan toisin on ainakin toistaiseksi. Olen juossut mahdottoman huonon ajan neljäsosamaratonissa.. yksitoista kilometriä taittui tunnissa ja kahdessa kymmenessä minuutissa. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että silloinkin harjoitteluani varjosti onnettomuus.. murtunut varvas, jonka parantamiseen meni kallista harjoitusaikaa. Maratontavoite on siis ollut olemassa jo viisi vuotta. Ilmoittautuminen juoksutapahtumaan näyttää olevan pakollinen toimenpide, että jaksaa edes muistaa koko tavoitteen olemassaolon. Tunnustan, en ole vielä ilmoittautunut. Harjoitusaikaa on jäljellä seitsemän kuukautta. Siinä ajassa pitääkin saada kunto kiihdytettyä nollasta sataan. Onko se edes mahdollista? Se jää nähtäväksi.